Kommunikointi on muutakin kuin puhetta: kuvat, eleet ja tukiviittomat
Arjessa välitämme viestejä usein ilman sanoja. Osoitamme haluamaamme leivosta kahvilan vitriinissä, nyökkäämme tutulle tai näytämme kuvan puhelimesta. Viestiä voi välittää silloinkin, kun puhetta ei ole käytettävissä, ja siihen on monenlaisia keinoja.
Mitä puhetta tukeva ja korvaava kommunikointi tarkoittaa?
Puheen rinnalla voidaan käyttää esimerkiksi kuvia, eleitä tai viittomia, ja niillä voidaan myös ilmaista asioita kokonaan ilman puhetta. Näistä tavoista käytetään nimitystä puhetta tukeva ja korvaava kommunikointi sekä lyhennettä AAC. Lyhenne tulee englannin sanoista augmentative and alternative communication.
Nimen kaksi osaa kuvaavat keinon tehtävää. Tukevassa käytössä keino kulkee puheen rinnalla: aikuinen voi esimerkiksi viittoa sanan ”syödä” samalla, kun sanoo sen. Korvaavassa käytössä keino hoitaa viestin kokonaan, esimerkiksi kun ihminen ilmaisee asiansa osoittamalla kuvaa.
Moni vanhempi miettii, hidastavatko kuvat tai viittomat puhumaan oppimista. Kehityksellistä kielihäiriötä koskevassa Käypä hoito -suosituksessa kuvataan, että nämä keinot edistävät puheen ja kielen kehitystä. Tutkimusnäyttö ei kuitenkaan ole kaikilta osin yhtenäistä. Esimerkiksi autismikirjoa koskevassa Käypä hoito -näytönastekatsauksessa puheen kehittymistä koskevat tulokset vaihtelevat.
Viestin ymmärtäminen ja oma ilmaisu
Kommunikoinnissa viesti kulkee kahteen suuntaan: ihminen ottaa vastaan toisten viestejä ja lähettää omiaan. Sama keino voi tukea kumpaakin suuntaa, mutta eri tavalla.
Ymmärtämistä keino tukee silloin, kun keskustelukumppani käyttää sitä. Kun aikuinen näyttää takin kuvaa ja sanoo ”nyt lähdetään ulos”, lapsi saa viestin sekä kuultuna että nähtynä.
Ilmaisua keino tukee silloin, kun ihminen käyttää sitä itse. Lapsi voi ojentaa aikuiselle keinun kuvan ja kertoa näin, minne haluaa. Kuvilla voi ilmaista itseään silloinkin, kun kielelliset taidot ovat vielä hyvin rajalliset.
Taidot eivät aina ole samalla tasolla, sillä oman viestin muodostaminen voi olla vaikeampaa kuin toisen viestin ymmärtäminen.
Kuvat, eleet ja tukiviittomat
Eleet ja ilmeet
Eleet ovat keinoista tutuimpia. Ne kulkevat aina mukana, eikä niihin tarvita välineitä. Eleitä on kuitenkin rajallinen määrä, ja moni niistä on tulkinnanvarainen, jos tilanne ei ole molemmille tuttu.
Kuvat ja esineet
Kuvan etu on sen pysyvyys. Puhuttu sana katoaa heti, mutta kuvaan voi palata niin monta kertaa kuin tarvitsee.
Kuvina käytetään esimerkiksi valokuvia, piirroksia ja vakiintuneita kuvasymbolisarjoja. Joillekin konkreettinen esine toimii kuvaa paremmin. Esine saa merkityksensä, kun sitä käytetään johdonmukaisesti samassa tilanteessa: uimalakki voi kertoa, että seuraavaksi lähdetään uimaan.
Tukiviittomat
Tukiviittomat ovat viittomakielestä lainattuja yksittäisiä viittomia, joita tehdään käsillä puhumisen aikana. Viittomin näytetään yleensä lauseen tärkeimmät sanat.
Viittomakieli on kuitenkin oma kielensä, jolla on oma kielioppinsa. Tukiviittomia käytettäessä sanajärjestys ja kielioppi tulevat puhutusta kielestä. Kun samalla viitotaan, puhe myös usein hidastuu ja selkeytyy.
Kommunikointitaulut ja muut apuvälineet
Kommunikointitauluun kootaan keskustelussa tarvittavia ilmaisuja esimerkiksi kuvina ja sanoina. Taulu voidaan tulostaa paperille ja suojata laminoimalla. Leikkipuiston taulussa voisi olla vaikkapa kuvat keinusta, hiekkalaatikosta sekä sanoista ”lisää” ja ”loppu”.
Laajempi väline on kommunikointikansio, jossa kuvia voi olla muutamista sadoista jopa tuhansiin. Kirjaintaulussa taas osoitetaan kirjaimia, tarvittaessa myös katseella.
Teknisiä apuvälineitä ovat esimerkiksi laitteet, jotka toistavat nauhoitettuja viestejä, sekä kommunikointiohjelmat. Välineitä saa hyvinvointialueiden apuvälinepalveluista, jotka arvioivat tarpeen, järjestävät kokeiluja ja lainaavat välineitä maksutta.
Päiväjärjestys ja kommunikointitaulu tekevät eri työtä
Kuvitetussa päiväjärjestyksessä ja kommunikointitaulussa on kummassakin rivissä kuvia, mutta niiden tehtävä on erilainen.
Päiväjärjestys kertoo, mitä tapahtuu ja missä järjestyksessä. Kun päivän kulku on esillä kuvina, aikaa on helpompi hahmottaa. Se tukee siis ennen kaikkea ymmärtämistä ja ennakointia.
Kommunikointitaulu taas antaa käyttäjälle sanoja omaa viestiä varten, jolloin lapsi voi itse aloittaa asian tai vastata toiselle.
Sama kuva voi esiintyä kummassakin. Päiväjärjestyksessä keinun kuva kertoo, että iltapäivällä mennään puistoon, mutta leikkipuiston taulussa se on lapsen pyyntö päästä keinumaan. Päiväjärjestyksen kuvista voi myös jutella yhdessä, esimerkiksi päivän tapahtumia muistellessa.
Pyytäminen on vain yksi viestin tarkoitus
Kommunikointikeinot yhdistetään helposti pyytämiseen, mutta kuvalla voi kysyä, pyytää, ilmaista mielipiteen tai jakaa kokemuksen aivan kuten puheella.
Arjessa nämä näyttävät erilaisilta. Lapsi voi kysyä, milloin äiti tulee kotiin, tai kertoa, mitä päiväkodissa tapahtui. Mielipidettä ilmaistessaan hän kertoo, mistä pitää ja mistä ei.
Tavoitteet näkyvät myös välineen sanastossa. Jos taulussa on vain ruokien ja lelujen kuvia, sillä voi lähinnä pyytää. Kysymiseen ja kertomiseen tarvitaan myös esimerkiksi kysymyssanoja, ihmisiä, paikkoja ja tunteita kuvaavia sanoja.
Miksi sama keino ei sovi joka tilanteeseen
Jokaisella keinolla on omat vahvuutensa ja rajoituksensa. Kommunikointiväline ei välttämättä ole jokaisessa tilanteessa käden ulottuvilla, eikä kaikkeen löydy valmista kuvaa. Siksi samalla ihmisellä voi olla käytössä useampi keino rinnakkain.
| Keino | Miten viesti välittyy | Mitä käyttö edellyttää |
|---|---|---|
| Eleet ja ilmeet | Kasvojen, käsien ja kehon liikkeillä | Ei välineitä, mutta tulkinta vaihtelee |
| Kuvat ja esineet | Näyttämällä tai osoittamalla | Kuvat tai esineet mukana ja merkitys kaikille sama |
| Tukiviittomat | Tärkeimmät sanat viitotaan puheen aikana | Myös keskustelukumppanin pitää tuntea viittomat |
| Kommunikointitaulu tai kansio | Osoittamalla valmiita sanoja tai viestejä | Sanasto kootaan käyttäjälle ja tilanteeseen sopivaksi |
Keinot myös yhdistyvät samassa keskustelussa. Sanaton ilmaisu kuuluu kommunikointiin silloinkin, kun käytössä on apuväline: ihminen voi osoittaa kuvaa, lisätä ilmeen ja tarkentaa eleellä. Eleet, ilmeet ja tukiviittomat voivat säilyä nopeimpana tapana viestiä arjessa, vaikka rinnalle tulisi uusia keinoja.
Keskustelukumppani on osa kommunikointia
Myös keskustelukumppanin on osattava käyttää valittuja kommunikointikeinoja. Hän varmistaa viestin tarkentavilla kysymyksillä ja sanoo sen ääneen. Tarvittaessa hän voi luetella sanastoa tai kirjaimia, joista käyttäjä valitsee oikean.
Toinen tehtävä on mallittaminen, eli aikuinen käyttää keinoa itse lapsen nähden. Myös puhetta opitaan kuulemalla, miten muut sitä käyttävät. Lapsi myös jäljittelee sitä, miten läheiset käyttävät kuvia.
Uudelle keskustelukumppanille ihmisen tavat kommunikoida eivät ole tuttuja. Apuna voi olla kommunikointipassi, johon kootaan esimerkiksi tiedot siitä, miten ihminen kommunikoi ja miten hänen kanssaan kannattaa toimia.
Keinojen suunnittelu kuuluu puheterapeutin työhön, ja puheterapeutti voi myös arvioida apuvälineen tarpeen ja antaa siitä suosituksen. Kastehelmen lasten puheterapiaan kuuluu puhetta tukevien ja korvaavien kommunikointikeinojen suunnittelu ja käyttöönotto.
Mistä aiheeseen voi tutustua lisää?
Papunetin kommunikointikeinot esittelee eri keinoja tukiviittomista kosketusviestintään ja selkokieleen. Papunetistä löytyvät myös valmiit kuvat ja kuvatyökalu, joilla voi tehdä omia kuvamateriaaleja.
Suomen Puhevammaisten Tulkkien tukiviittomasivu kertoo, miten viittomat rakentuvat ja miten tukiviittomat eroavat viitotusta puheesta.
Kehityksellisen kielihäiriön Käypä hoito -suositus käsittelee myös puhetta tukevia ja korvaavia keinoja. Siinä kuvataan niiden merkitystä kielihäiriöisen lapsen arjessa ja kielen kehityksessä.
